[ Viitteet | Referat | Artikkelin loppu ]
Retkeilyä onomastiikan pettävillä poluilla
Zilliacus-suvun varhaispolvissa esiintyvät etunimet Konrad, Berendt (eli Bernhard) ja Otto viittaavat jo epäilemättä tietylle taholle, jota ilmeisesti selvityksen laatijakin - Osmo Durchman - ajatteli kirjoittaessaan, tosin varauksin: "Huruvida (släkten) till sitt ursprung är tysk, såsom man har skäl förmoda, torde föga kunna utredas" (Wilskman, Släktbok 1, 1914). "Syntyperä" ja "kansallisuus" ovat kieltämättä usein käsitteinäkin epämääräisiä, ja epäilyskin tulee usein mieleen, kun 1600-luvun ongelmien parissa liikuttaessa kysytään: missä?, mistä?, milloin?. Käytettävissähän on kuitenkin esim. saksalaisten tutkijain julkaisemia nimiluetteloita; huomiota ansaitsee myös kyseisen suvun 1600-luvulla eläneiden jäsenten merkittävän johdonmukaisesti harrastama kaksinimisyys, ts. sukunimen duaalisuus Zilliax-Zilliacus.
Nimitutkimuksen tie viittaa ilmeisesti juuri Saksaan, jonnekin sinne tai yleensä jonkin saksan murteen valta-alueelle. Täten johdutaan aluksi hämäännyttävän monimuotoisten nimien ryteikköön, jossa voidaan todeta myös kahtalaisuutta, mutta myös viitteitä yhdestä nimestä. Se että loppujen lopuksi päädytään hagionymiaan ja marttyyrien maailmaan, osoittaa vain, että on tultu "kotiin", alkulähteelle. Kaikki tiet johtavat Roomaan.
1. Kyriakós > Cyriacus
Kyriakós merkitsee 'Herralle kuuluvaa', 'Herran omaa'. Sellaisia hurskaitten lapsille hurskain toivomuksin annettuja nimiä ovat monet muutkin: Dominique (<Dominicus ja Dominica), Deodat(us), Dieudonné, Gottlieb, Bogoljubov jne. "Bysanttilainen" maailma tuntee Kyriakós nimen säteilyvoiman edelleenkin jatkuvana, monenkertaisena parikymmentä pyhimystä.1
Läntinen kirkko puolestaan lainasi nimen. Latinoitunut Cyriacus oli oikeastaan enää vain mitään merkitsemätön äänne ja kirjainyhdistelmä, mutta se on ollut erittäin kehitys ja muuntautumiskykyinen ja pyhimyksenä voimatekijä: piispoja ja patriarkkoja, ja ylinnä kaikista vähäinen diakoni, josta 1200-luvulla eläneen dominikaanimunkki Jacobus de Voraginen kuuluisa "Legenda aurea" (Lutherin mielestä "Sammlung der Lügenden") kertoo mm., että Cyriactis vapautti riivaajasta itsensä Diocletianuksen tyttären Artemisian, mutta menetti silti päänsä Roomassa maalisk. 309. Demonipyhimys Cyriacuksen arvellaan sitten erikoisesti Saksassa "Mustan surinan" aikoihin, siis 1300-luvulla, ja sen jälkeen yhtenä neljästätoista hädässä auttajasta (quatuordecim auxiliatores 1. adjutores, Vierzehn Nothelfer) lisänneen mahtiaan. Viimeisen hetken lähestyessä ja muittenkin rukoillaan Saksassa:
Cyriacus die Teufel band. Bitt zu Gott um unser Sach', Nimm das Gift dem Höllendrachl.2
2. Cyriacus > Ciriax > Zilliax
Kelpasiko Cyriacus sellaisenaan myös sukunimeksi, kuten sen itäinen prototyyppi? Gottschaldin teoksessa "Deutsche Namenkunde, Familiennamen", (1942) mainitaan tosiaan sukunimi Ziriacus, mutta sen lisäksi kirjava joukko variantteja: Ciriax (Ziriax, Siriax), Zieriacks, Zieres, Zier ym. Niiden ortografiakin ilmaisee sen jo varhain tapahtuneen kehityksen, minkä usein jo keskiaikaiset "viralliset" kalenteritkin: y>i (vrt. Dionisius, Suomessa Nisius ym.) ja sen edessä oleva c on "pehmentynyt" (vrt. ital. Ciriaco (Portugalissa sukunimenäkin) ja Cipro (= kuuluisa Kypros), Saksassa y on säilynyt sanassa Zypern).
Saksalainen kielitaituri ja irvileuka Johann Fischart (n. 1550-90) ei ilmeisesti hyväksynyt etunimiksi (?) sellaisia kuin Nys, Gilg, Bläss, Ciliox, Zilg jne. ja ihmetteli: "Sollen diese gemarterte Wörter einen angenem machen, da sie doch keiner versteht, Gottschald. Joka tapauksessa nuo nimet tavataan myös Gottschaldin sukunimiluettelossa: Dionysius, Aegidius, Blasius, Cyriacus jne. Ne ovat siis kaikki suosittujen (tällä kertaa 14 hädässäauttaja-spesialistien ryhmään kuuluvien) pyhimysten nimien hypokoristisia vääntymiä. Meistä oudoilta tuntuvien Ciliox ja Zilg-nimien lisäksi G:lla on (s.v. Cyriacus) variantit Zilgas, Zilgus, Zil(I)ius, ja ("heikkoasteiset") Zilleken ja Zilliken sekä erikoisesti meitä nyt kiinnostava ryhmä: Ciliax, Cyliax, Cilliax, Siliax ja Silljacks.
Gottschald esittää (s. 65) nimenomaan tapauksen Cyriacus>Ziliax erikseen, malliesimerkkinä äänteenmuutoksesta r>l.
Dissimiloituminen ei yleensäkään ole harvinainen kielellinen ilmiö, varsinkaan ns. lainasanoissa. Esim. saks. barbieren>balbieren; peregrinus>Pilgrim; suom. Tiirikka>Tiilikka (ks. Luukko, Suur-Lohtajan hist. 1 (1957), s. 61); Rännare>Rännäli (sukunimi Parikkalassa) ym.
Puhuttaessa dissimilaation varhaisista esiintymisistä nimenomaan Saksassa voidaan huomauttaa, että alemannin (eteläisen Sveitsin 1. yläalemannin ?) murteesta on mainittu esimerkki: chilicha, jota yleisempi on muinaisyläsaksassa chirihha ('Kirche')3. Täten päädytään jälleen tutuille poluille. Etymologien yksimielisesti hyväksymän selityksen mukaan näet chirihha<(kr.) kyriakón ('Haus des Herren', 'hörande till Herren').
Käyttämistäni nimijulkaisuista puuttuvat tiedot eri nimityyppien esiintymisalueista ja jakaantumisesta. Esim. Schwabenissa, erään alemannin murteen valta-alueella, Cyriacus oli suosittu palvonnan kohde ja monen kirkon patronus. Mutta tavataanko siellä esim. Ziliax-mallisia nimiä? Huomattakoon, että Gottschaldin mukaan s-loppuiset sukunimet eivät ole siellä yleisiä.
Grotefendilla on tunnetussa teoksessaan "Zeitrechnung des deutschen Mittelalters ... " merkinnät Czilgacztacy, Celiaxdag, vieläpä Cyliacusdag, joista viimeksi mainitun lähteenä hänellä on mahdollisesti ollut Städtechroniken XVI:393. (Koskeneeko Braunschweigia, jonka julilapäivät puuttuvat G:n Iuetteloista? Vrt. Urkundenbuch der Stadt Braunschweig 2., 1900 (johdanto) ja 4., 1912, s. 20. Nimiluettelossa mainitaan Cyriacusberg ja Cyriacusstift.4
Erikoisen mielenkiintoisia ovat seuraavat merkinnät ruotsalaisissa lähteissä. V. 1434 osti leipuri Herman Siliacus (vain. 1487) Tukholmassa, Pyhän Nikolain portissa, olevan tontin N:o 12. Vaimo Kadrin Ingesdotter jäi leskeksi. Erään pojista, papin ja prebendaatin, etunimenä mainitaan Cyriacus, Ciriacus ja Ciliacus. Sukunimenkö funktiossa tosiaan em. Siliacus?. Tukholman oikeudessa oli 3/3 1576 vastaajana Ciriacus Hoppe. Näin painetun pöytäkirjan mukaan, jonka julkaisija kuitenkin huomauttaa, että alkup. pöytäkirjassa on Ciliacus; vrt. 6/7 ja 9/7 1575.
3. Ziliax ~ Zilliacus
Edellä esitetty tutkimuskohteemme "historia" tai kirjava "menneisyys" älköön estäkö vetämästä etualalle nimeä Ziliax (Ziliaks jne.), näyttäähän se jo sinänsä olevan ilmeinen s-loppuinen, genetiivinen patronymikon, kuten sellaiset meilläkin tutut suktinimet kuin Karstens, Wilhelms, Heinrichs (<Henriksson), vieläpä Moliis (<Mollison), ja olihan Suomen Zilliacus-suvun "kantaisä", Durchmanin selvityksen mukaan, juuri senniminen (Ziliaks). Sitä paitsi voi tuon pitemmän nimiasun selittää kenties muodin sanelemaksi tai oppineisuutta ilmaisevaksi muodosteeksi.
Eräät virallisten asiakirjojen merkinnät omakätisiä nimikirjoituksia en ole tavannut pakottavat kuitenkin enemmän korostamaan kys. nimen kaksimuotoisuutta, nimien samanaikaisuutta ja "rinnakkaiseloa".
Wilskmanin Släktbokin selvitys, taulu 1: Konrad Ziliaks, kaupp. Nevanlinnassa, naineena jo 1670-luvulla, vainajana 1689, mutta VA 9759: 2210: Specif. medell till Swänska kyrckian i Nyen 10/11 1688 Conradt Ziliachus [!], des begrafning; saksal. kirkon tilejä 1688: 10 Oct [!], sehl. H. Conradt Siliax, seine [!] begräbnis.
Konrad Z:n veli oli ilmeisesti jo 1685 naineena mainittu Henrik Zilliacus (ks. SIäktbok, johdanto). 18/10 1710 Jaroslavissa (Jorislav) päivätyssä vankirullassa: vuokraaja Hind. Silliack [!]. VA, Stora nordiska kriget, (mikrof. 256.) Huom. Otto Ziliack [!] Levenhauptin tunnetussa teoksessa. 5
Ilmeisesti lähinnä edellisen poika oli Mårten Hinrich Ziliax (Nevanlinnan raast. 1692); vrt. Sortavalan raast. 21/3, 1/7 ja 28/11: Mårthen Ziliakus.
Sukunimen duaalisuuteen voidaan nähdäkseni viitata eräänä olettamuksen tukijana, kun päätellään, että Konradin ja Henrikin isä oli mm. Inkerinmaalla asunut Johan Z. Kirjoitusasusta huolimatta tullee kysymykseen jo v:n 1653 (ei vielä 1652) myllytulliluettelossa Jaaman läänissä, Jamskovitsan hovissa mainittu amtmanni Johan Zillackz [!], jolla tuolloin oli myös vaimo; v:n 1656 luettelossa esiintyy vain miehen etunimi. Hovin isäntä, v. 1656 "onnettomuudessa" kuollut eversti Otto Wellingk Ramsayn Frälsesläkter'in mukaan "herre till Jalmus [!] och Kalmatka"), sai 1649 tiluksia Bremenin hiippakunnasta (Kloster-Osteorholt ja NeuKloster). Toikohan W. sieltäpäin voutinsa?
Vihan vuodetkin alkoivat 1656, joten muutto Suomeen näyttää todennäköiseltä. Joka tapauksessa oli 1669-1670 (ehkä vielä 1671) Raudussa, luultavasti silloisen vapaaherrakunnan isännän palveluksessa, tallimestari kerran (16/12 1670) jopa inspehtoriksi mainittu, Johan, jolle Viipurin kämnärinoikeuden päytäkirjaan on merkitty "monennäköisiä" sukunimiä, mm. Siliakz, Siliaks ja Siliachs (ks. edempänä). Raudun kaudelta on luultavasti peräisin merkintä Johan Siliakus (Käkisalinen raast. 1671).
Tallimestari ("stallmästare", toisinaan "berijdare") Johan Ziliaks sai 26/1 1678 hallittavakseen Inkerinmaalla, Kelton pokostan Hepojärvellä olevan ratsutilan (VA 9748:804 ja 818), v:n 1685 rästiluettelossa kiinnittää jälleen huomiota pitempi nimiasu ja 1687 maakirjassa lyhempi. Kelton kär. 1688 mainitaan, vieläpä saman asian yhteydessä, sekä Ziliaks että Ziliacus.
V. 1690 henkikirjan mukaan kykeni miehemme vielä ratsastamaan ratsutilansa puolesta, vaimo taas oli vanha ja sairaalloinen. Kotona Hepojärvellä asuvina mainitaan tyttäret Kristina, Margareta (Abraham Busteruksen tai Buscheruksen leski) ja Maria, v. 1695 olivat kotona kaksi viimueksi mainittua sekä näiden veli Karl, vanhempia ei mainita.
Kahden nimen käyttö sitä tavataan etupäässä 1600-luvun lähteissä voitaneen selittää niinkin, että suvun jäsenet pitivät niitä samanarvoisina, muistoina joltakin seudulta, niissä Cyriacus-nimen l-variantti oli ainakin puolivirallinen kalenterinimi ja sen "kansanomainen" muoto oli vakiintunut sukunimeksi.
Sensijaan ei ole yhtä selvää se, mitä pitäisi sanoa niistä nimistä, joita kirjuri on riipustanut jo edellä main. Viipurin kämmärinoikeuden pöytäkirjoihin v:lta 1670, asialuettelossa: Johan Siliacob och Hans Sutthof (sivv. 202-203) ja Johan Siliachs och Hans Suthof (sivv. 395, 396, 404, 418, 428-430); vastaavista tekstinkohdista taas luemme: "opropades Jochim [!] Siliacobsson [!] emot Hans Sutthoff; för Jochim Siliacobsson framkom Vitus Casparus Besoldus; opropades Johan Siliachz fulmechtigh ... ; bemelte Siliacob ... ".
Kieltämättä hämmästyttäviä merkintöjä, joiden suhteellista varhaisuuttakaan ei kannata kiistää. Jochim-nimen ilmestyminen jäänee arvoitukseksi. Muu "uusi" taas voitaneen leimata saksalaisten käyttämällä nimityksellä Schreibstubenetymologie. Ajatteliko kirjuri kenties suomalaisittain jotakin Silli-Jakkoa? vrt. Jak(s)<Jakob(sson); patronymikonia hän näyttää joka tapauksessa tavoitelleen.
Lopuksi huomautettakoon nimentulkinnasta, jolla viitataan Liivinmaalla, Riian Segewoldin alueella tavattavaan Silliak (Silliaks?)nimeen. Sennimisen tilan sai ainakin jo 1612 haltuunsa Albrekt von Vegesach 16 Rinnakkaistapauksena voitaneen esittää Wilhelms, Narvaan 1600-luvulla tulleen Kilian W:n sukunimi, joka on arveltu voitavan johtaa paikannimestä Wilhelmsdorff (Wilskman, Släktbok ll, 1913, p. 313-314), mutta on ilmeinen patronymikon (vrt. Saksassa Wilms, Wilhelmij), kuten Carstens ym.7
Lopuksi mainittakoon Pietarin suomal. seurakunnan synt. luettelosta merkinnät:
Liefl. Adam Ciliacus isänä v. 1775.
Adam Zilliacus, förrijdare h(os?) Sachsisk Minist. isänä 1777. Siinähän voisi olla uusi lähtökohta jatkotutkimuksille.
Kirjallisuutta (tekstissä mainitun lisäksi)
Albert Heintze, Die deutschen Familiennamen ....1903; Albert Dauzat, Les nommes de personne, 1946, s. 34: frankkilainen kronikoitsija Gregorius Toursilainen (n. 540-590) mainitsee Juda nimisen juutalaisen, joka sai kasteessa nimen. Cyriacus. Aarno Malin(iemi), Der Heiligenkalender Finnlands, 1925. Festum Ciriaci et soc. oli kohdallaan (8/8) Turun hiippakunnan kalentereissa jo n. 1300. (Onko pyhimyksemme "muisto" kenties säilynyt Perniön tai Lempäälän Kirjakkalassa?); Malin(iemi), Kaksi Suomessa yleisesti luettua keskiajanlatinalaista kirjailijaa. II. Jacobus de Voragine. (Hist. Aikakauskirja 1920); Eino Nivanka, Suomalaiset almanakan nimipäivät ja kiinteät juhlapäivät vuosina 1705-1955. G. E. Klemming, Ur en antecknares samlingar, 1868-73, s. 107: "Sanctus Ciriacus Han war mykit kär gudy oc mykit reenliffuader aff barndom oc alla te som skada fingo aff Rottor och mys Te kallade oppo sanctum Ciriacum Han komme os till hielp och tröst at hwaske Rottor eller mys mago fa makt j tetta hwss eller gard At göra nagon skada ... ". (Käsikirjoituksesta n. v:lta 1500). Frans de Brun, St. Nicolai port i gamla tider. (Samfundet S:t Eriks årsbok 1915); Stockholms stads jordebok 1474-81 Utg. gm Hans Hildebrand. 1889, 1914; Stockholms stads tänkeböcker 1483-1492 (1944); 1568-1575 (1941); 1576-1578 (1943).
Referat1 artikeln framkastar genealogen Arvi Ilmoniemi hypotesen, att släktnamnet Zilliacus, som enligt vissa andra forskare skulle möjligen vara taget efter godset Silliak(s), eventuellt är en dissimilerad form av helgonnamnet Kyriakós, Cyriacus.
Släktens (se utredn. i Wilskmans Släktbok 1) stamfader är tydligen den Johan Ziliaks (Zillacks, Siliakus in.fl. skrivformer), som 1653-56 var amtman på Jamskovitza i Ingermanland. Han är av alit att döma identisk med stallmästaren och beridaren Johan Z., som förekommer i Rautus i Viborgs Iän och som sedermera innehade Hepojärvi rusthåll i Keltis pogost i Ingermanland från 1678 (ännu 1690).
Viitteet[1] Esim. Ateenan puhelinluettelosta (v. 1962) löytää huomattavan paljon Kyriakós(naispuol. Kyriakou) sekä myös (vielä selvemmin patronyymisuutta ilmaisevia) Kyriakopoulos (Kyriakopoulou)-nimiä sukuniminä.
[2] Handwörterbuch des deutschen Aberglaubens, 11. 1929/1930.
[3] W. Bratine/W. Mitzka, Althochdeutsche Grammatik, 8. pain., 1953, s. 113: "ln einigen Lehnwörtern, findet Dissimilation statt; ... statt geimeinahd. chirihha 'Kirche' erscheint alem. seit N "chilicha". (N =Notker Labeo (n. 950-1022), S:t Gallenin luostarikoulun opettaja).
[4] Grotefendin mukaan olivat Erfurt, Goslar, Halle, Magdeburg ja Würzburg hiippakuntia, joissa festum Cyriaci et soc. Largi et Smaragdi translatio, 8. elok., yleisimmin vietetty muistojuhla oli ns. festum fori, ts. melko korkea-arvoinen. Sen mukaisesti oli liturginen arvokin merkitty kalentereihin "lihavalla". Tämän kirjoittajan käyttämistä lähteistä puuttuvat tiedot Cyriacus-nimen dissimiloituneiden varianttien mahdollisesta esiintymisestä kyseessäolevilla alueilla.
[5] Lyhemmän nimen käyttäjien sukuhaaran jäseniä oli Karjalan ratsuväkirykmentin majoitusmestarin Anders Weckmanin leski Juliana Z., joka hatid. Ristiinassa 1735, ikä 55 v., ja jonka poika 1741 kaatuneen luutn. Otto Z:n sisarenpoika kers. Johan W. main. Jääsken kär. 1743. Kaupp. Mårten Z:n leski Anna Rosina Jänisch ja vävy, porv. Johan Forsander (8Anna Sofia Z.) main. Lappeenrannan kämn.oik. 1737; Mikkelissä kuoli 1741 J. F:n vaimo Anna 40 v. Pitempinimisen sukuhaaran luettelon 3. tauluun löytyy lisätietoja Ruokolahden käräjäpöytäkirjasta 1-/10 1778, s. 186; ks. myös kär. 1779, s. 251.
[6] Ks. Ramsayn ja Eigenstiernan tunnettuja teoksia, joista edellisellä (s. 503) Silliaks, jälkimmäisellä Silliak.; Verzeichn. alter Kulturstätten in Livland (Mitt. aus d. livl. Geschichte, 1924). Sille nimissä Sille Matz ja Sille Hintze on tulkittu lätin kielen pohjalta (V. Kiparsky, Die Kurenfrage, 1939). Talonnimistä Saksassa ks. esim. Heydenreich, Handb. d. praktischen Genealogie l, 1913, s. 290.
[7] Kemissä 1600-luvulla tavattavan etu-, suku- ja talonnimen Vilmi (Vilhelm) loppu-i ei tietenkään ole genetiivin tunnus.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
[ Artikkelin alkuun| Viitteet | Referat ]
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1964 hakemisto | Vuosikertahakemisto